Heinäkuun alku ja kylmää kyytiä

in #bitcoin7 years ago

Cryptovaluuttojen kyyti on ollut hyytävää viimeisten 3 viikon aikana. Kevään nousu on kääntynyt jyrkkään laskuun ja pelko, huhut ja kaiken romahtaminen on vloggaajien huulilla. Sääkin Suomessa on ollut samaa luokkaa, villahousut on edelleen tarpeen.

Eipä mitään hätää. Otetaanpa ihan rauhallisesti.

Cryptovalutaat ovat heiluneet aiemminkin ja nousseet sen jälkeen entistä korkeammalle. Cryptoilla ei ole mitään hätää ja lohkoketju jatkaa voittokulkuun ja valloituksiaan yhä uusilla aloilla. Sen uskotaan poistavan maailmasta nälän, vihdoin, sekä tekevän mm. vakuttaamisesta yhä tehokaampaa, edullisempaa ja edelleen tuottoisaa vakutuusyhtiölle. Cryptojen taustalla tapahtuu koko ajan valtavasti ja kaikesta pysyminen selvillä on todella koko päiväistä työtä. Venäjä on mm. hyväksynyt bitcoinin viralliseksi maksuvälineeksi kun taas Columbia on määritellyt saman asian rikolliseksi. Volaliteettia on siis muuallakin kuin kursseissa, sitä on ihmisten asenteissa. Cryptoja joko rakastetaan tai pelätään, siihen uskotaan tai sitä epäillään kaiken pahan aluksi. Kummalla puolella sinä olet?

Tässä ei auta kuin aika. Sittenpähän tiedämme. Joka tapauksessa matka cryptojen kanssa on vasta alussa ja mukaan kannattaa lähteä vielä tässäkin vaiheessa, ehdottomasti.

Oma tilanteeni on hurjasta keskikesän alamäestä huolimatta voiton puolella ja oston paikka olisi jos vain jostain tulisi ylimääräistä rahaa. Seuraavaan tiliin on aikaa ja alamäki ei enää ehkä kestä kauaa. Sekin jo moneen kertaan todistettu, että kun crypto lähtee nousuun, se on jääkiekkomailan varsi, ja silloin on syytä olla jo sijoitukset tehtyinä. Sillä huipulla myydään ja ostetaan seuraavassa alamäessä takasin. Jos hermot kestää.
Onnittelut Tyynetädille pääsi tekemään tässä laskussa lisätankkausta.

Cryptojen nousun kanssa samaan aikaan tulee helteet, aion nauttia molemmista.

Mossepoika